Kasvatuksen, koulutuksen ja oppimisen monipuolistuminen

1. Korkea ja monipuolinen koulutustaso

Helsinki on korkeasti koulutetun väestön kaupunki, jossa keskimääräinen koulutustaso on vuosien saatossa noussut.  Yli puolella työikäisistä Helsingissä on korkea-asteen tutkinto, kun taas muualla maassa yleisin on toisen asteen ammatillinen tutkinto.  Helsingissä erityisesti kaikkein koulutetuimman väestönosan – ylemmän korkea-asteen tai tutkija-asteen tutkinnon suorittaneiden osuus – on viime vuosikymmenten aikana kasvanut. Pääkaupunkiseudulla sijaitsevista korkeakouluista valmistuu vuosittain kolmannes Suomessa korkea-asteen tutkinnon suorittaneista.  Koulutetulla Helsingillä on myös käänteisilmiönsä. Pelkän peruskoulun varassa on 16 prosenttia työikäisistä helsinkiläisistä, mikä on enemmän kuin muualla maassa. Osittain tämä johtuu siitä, ettei koulutustilastoissa näy kuin osa maahanmuuttajaväestön tutkinnoista. Tutkintorekisterissä on pääasiassa vain Suomessa suoritetut tutkinnot.

Koulutus periytyy, ja vanhempien korkeakoulutus lisää lasten todennäköisyyttä hakeutua korkeakoulutukseen. Helsingissä aikuisväestön koulutustason painottuessa korkeakoulutettuihin myös nuorten toiveet painottuvat lukiokoulutukseen ja korkeakoulutukseen.  Helsingissä tarvitaan riittävä määrä lukio- ja korkeakoulupaikkoja turvaamaan ikäluokalle sujuva siirtymä seuraavalle koulutusasteelle. Samanaikaisesti keskeistä on varmistaa ammatillisen koulutuksen houkuttelevuus ja riittävä määrä koulutuspaikkoja työvoimapula-alojen tilanteen helpottamiseksi sekä muuttuvan työelämän tarpeisiin vastaamiseksi.  (Lue lisää: Työmarkkinoiden murros, työllisyys ja kohtaanto-ongelmat.)

2. Varhaiskasvatuksesta opinpolulle

Varhaiskasvatus, esi- ja perusopetus ja toinen aste muodostavat yhtenäisen opinpolun. Opinpolun kokonaisuus on perusta, jolla mahdollistetaan kasvatuksen ja koulutuksen yhdenvertaisuus, laatu ja saatavuus taloudellisesti ja ekologisesti. Oppija on aktiivinen toimija oman opinpolkunsa rakentamisessa.

Yli 90 prosenttia helsinkiläisistä 3–6-vuotiaista ja yli 60 prosenttia 1–2-vuotiaista osallistuu varhaiskasvatukseen.  Perheiden sosioekonomisella asemalla on vaikutus varhaiskasvatukseen osallistumiseen ja sen aloittamisen ajankohtaan. Korkeakoulutettujen äitien lapset aloittavat varhaiskasvatuksen aiemmin ja osallistumisaste on ikäluokkaan katsomatta muita korkeampi. Työvoiman ulkopuolisten ja sosioekonomiselta asemaltaan työntekijöiksi luokiteltavien lapset osallistuvat heikoiten varhaiskasvatukseen. Ulkomaalaistaustaisten perheiden lapset – etenkin alle 3-vuotiaat – osallistuvat varhaiskasvatukseen muita harvemmin.  Varhaiskasvatukseen osallistumisen on tutkimuksissa todettu olevan keskeinen tekijä, jolla voidaan tukea lasten kielellisiä valmiuksia ja tasa-arvoisia oppimisedellytyksiä peruskouluun siirryttäessä.

Helsingin peruskoulujen laatu ja opetustarjonta ovat kansallisesti hyviä, mutta koulujen välillä on suuria eroja oppimistuloksissa eli oppilaiden saavuttamassa taitotasossa. Yhdeksännelle luokalle tultaessa koulujen väliset osaamiserot kaupungissa vastaavat yli kahden vuoden opiskelua. Koska peruskoulu muodostaa pohjan jatko-opinnoille ja tietoyhteiskunnan arjessa toimimiselle, vaille riittäviä valmiuksia jäävien oppilaiden suuri osuus on huolestuttava merkki. Keskeinen syy koulujen välisille eroille on naapurustojen sosioekonominen ja etninen eriytyminen, joka heijastuu koulujen oppilaspohjan ja oppimisen ympäristön eroihin. Koulujen eriytymistä on pidetty ongelmallisena myös siksi, että se voi vaikuttaa myös asuinalueiden eriytymiseen, jos lapsiperheet välttävät joitakin asuinalueita kouluun liittyvien huolten vuoksi. (Lue lisää: Asuinalueiden houkuttelevuus ja asumisen muutokset.) Hyvin toimivilla kouluilla on suuri merkitys lasten oppimisen ja hyvinvoinnin tukemisessa, ja ne voivat olla myös merkittävä vetovoimatekijä kaupunginosien kehityksessä.     

3. Peruskoulusta opiskelemaan

Opinpolku vahvistuu entisestään Helsingin osallistuessa kaksivuotisen esiopetuksen kokeiluun, jolla päästään vahvempaan varhaiseen tukemiseen kasvun ja oppimisen vaikeuksissa. Kokeilu vahvistaa esiopetuksen ja perusopetuksen yhteistyötä entisestään. Oppijoiden kokonaisvaltainen hyvinvointi (esim. koettu terveys, mielen hyvinvointi, sosiaaliset suhteet) on oppimisen edellytys ja yhteydessä kouluviihtyvyyteen. Lasten ja nuorten psyykkisessä hyvinvoinnissa ja kasvuympäristön turvallisuudessa on viime vuosina tapahtunut heikentymistä, ja nämä kehityskulut saattavat heijastua myös koulunkäyntiin ja oppimiseen. (Lue lisää: Lasten ja nuorten hyvinvointi)

Lasten ja nuorten määrä kasvaa tulevina vuosina Helsingissä, mikä tarkoittaa jatkuvaa investointitarvetta kasvatuksen ja koulutuksen palveluihin.  Tällä hetkellä noin viidennes Helsingin peruskoulun oppijoista puhuu äidinkielenään muuta kuin suomea, ruotsia tai saamea, kun 2030-luvulla osuus arviolta jo noin kolmannes.   Yhä useampi vieraskielinen lapsi on syntynyt Suomessa, oppinut suomen tai ruotsin kieltä ja kulkenut läpi suomalaisen opinpolun. Helsinkiin muuttaa jatkuvasti perheitä, joiden lapset tarvitsevat perusopetukseen valmistavaa opetusta ja joilla on oikeus suomi tai ruotsi toisena kielenä -opetukseen.

Lähes kaikki nuoret jatkavat peruskoulusta opiskelemaan ja valtaosa suorittaa toisen asteen tutkinnon, mutta pieni osa jää koulutuksesta syrjään. Ulkomaalaistaustaiset nuoret pärjäävät siirtymässä muita heikommin, joskin Suomessa syntyneet paremmin kuin itse Suomeen muuttaneet. Helsinkiläisistä 17–24-vuotiaista noin kymmenesosa ei ole suorittanut tutkintoa peruskoulun jälkeen eikä ole opiskelemassa. Työmarkkinoille kiinnittyminen on vaikeaa ilman toisen asteen tutkintoa, ja hyvinvointivajeet kasautuvat usein matalasti koulutetuille. (Lue lisää: Alueellinen ja väestöryhmittäinen hyvinvointierojen kasvu.) Väestöryhmien ja alueiden eriarvoisuuden kasvu näkyy myös oppimisen haasteina ja koulujen välisinä eroina. Tämä osaltaan haastaa tasa-arvoisen oppimisen tavoitteiden toteutumista.

Vuonna 2021 voimaan astunut laajennettu oppivelvollisuus voi tulevaisuudessa lisätä nuorten koulutuspääomaa. Uudessa mallissa oppivelvollisuus päättyy vasta, kun nuori täyttää 18 vuotta tai kun hän tätä ennen suorittaa toisen asteen tutkinnon. Muutoksen toivotaan varmistavan jokaiselle nuorelle toisen asteen tutkinnon.  Muutoksen myötä syrjään jäämisen riski siirtyy enemmän toisen asteen koulutuksen jälkeiseen aikaan. Ratkaisevaa on, miten nuoret saavat jatkokoulutuspaikan tai työllistyvät toisen asteen koulutuksen jälkeen. Yli 80 prosenttia Helsingissä toisen asteen tutkinnon suorittaneista on sijoittunut työhön tai opintoihin vuoden kuluttua valmistumisesta.

4. Jatkuva oppiminen

Helsingin seudulla aikuisväestön jatkuva kouluttautuminen on Euroopan mittapuulla hyvällä tasolla. Nykyiset työtehtävät muuttuvat ja edellyttävät niin nuorten kuin jo työmarkkinoilla olevien koulutuksen ja osaamisen kehittämistä sekä uudistamista. Jatkuvalla oppimisella ja osaamista kehittämällä tuetaan mielekkäitä työuria, yhdenvertaisuutta, hyvää työllisyyskehitystä, julkisen talouden tasapainoa sekä yritysten kilpailukykyä ja tuottavuutta. Samalla oppiminen tukee hyvinvointia ja kokemusta merkityksellisestä elämästä.

Täydennyskouluttautumisen lisäksi osa suorittaa useamman kuin yhden tutkinnon. Esimerkiksi Helsingissä ammatillista perustutkintoa suorittavista uusista aikuisopiskelijoista yli 40 prosentilla oli vähintään yksi aiempi perusasteen jälkeinen muu kuin yleissivistävä tutkinto. Ammattitutkintoon valmistavan koulutuksen uusista opiskelijoista neljänneksellä ja erikoisammattitutkinnon aloittaneista yli kolmanneksella oli korkeimpana aiempana tutkintona korkea-asteen koulutus.

5. Digitalisaatio ja oppimisympäristöt

Opetuksessa ja ohjauksessa on hyödynnettävä sellaisia digitaalisia oppimisympäristöjä, jotka rikastuttavat oppimista ja tekevät oppijalle oman oppimisprosessin näkyväksi sekä edesauttavat oppilaitosten ja oppijoiden huoltajien välistä vuorovaikutusta. Myös oppijoiden yhteisöllisyyden ja vuorovaikutuksen kokemus ovat tärkeitä oppimisympäristöjen kehittämisessä. Älykkäässä oppimisympäristössä datan ja tekoälyn yksi keskeinen käyttökohde on syrjäytymisen ehkäiseminen, jolla edistetään oppijoiden hyvinvointia tunnistamalla varhaisen tuen tarve sekä mahdollistamalla oppimisen ohjaus matalalla kynnyksellä.

Digitalisaatio ja teknologinen kehitys heijastuvat tulevaisuuden työelämän osaamistarpeisiin. Merkitystään kasvattavat muutoksen hallintaa edistävät metataidot, kuten ongelmanratkaisutaidot, itseohjautuvuus, oppimiskyky, henkilökohtaisen osaamisen kehittäminen ja johtaminen sekä tiedon arviointitaidot. Yhä tärkeämmäksi nousevat myös digitalisaatioon liittyvä osaaminen, kuten digitaalisten ratkaisujen ja alustojen hyödyntäminen. Tärkeimpinä tulevaisuuden osaamisalueina erottuvat etenkin asiakaslähtöinen palveluiden kehittämisosaaminen sekä kestävän kehityksen tuntemus.