Hyppää pääsisältöön

Talous ja työmarkkinat

Työmarkkinoiden murros on ollut käynnissä jo vuosia. Helsingin kaupungin oma talous on vahva mutta tulevaisuus epävarma. 

Työmarkkinoiden murros on ollut käynnissä jo vuosia

Rutiiniluonteinen työ vähenee. Uusia työpaikkoja syntyy hyvinvointipalveluihin ja vaativaan asiantuntijatyöhön sekä koulutuksen ja varhaiskasvatuksen tehtäviin. Työn paikkasidonnaisuus vähenee.

Palveluvaltaisessa Helsingissä osaamisintensiivisten palveluiden osuus on suuri ja kasvava

Asiantuntijatyön määrä jatkoi nopeaa kasvuaan läpi koronapandemian. Monissa tehtävissä kärsitään jo työvoimapulasta. Inflaatio, korkojen nousu ja maailmankaupan ongelmat heikentävät lähivuosien näkymiä.

Helsingillä on vahvat edellytykset kasvaa edelleen

Osaamiseen ja innovaatioihin perustuva kasvu on kestävällä pohjalla, vaikka olosuhteet muuttuisivat. Työvoiman korkea koulutustaso sekä yliopistojen ja korkeakoulujen tutkimusosaaminen tarjoavat hyvän pohjan suotuisalle kehitykselle.

Kaupungin taloudella vahva pohja mutta epävarma tulevaisuus

Sote-uudistus, ikärakenteen muutos ja laaja investointitarve lisäävät menoja ja vähentävät tuloja. Toisaalta laaja ja monipuolinen yrityskanta ja hyvätuloiset asukkaat parantavat näkymiä.