Helsinkiläisten terveydentila keskimäärin hyvä, mutta sosioekonomiset terveyserot suuria

Kelan sairastavuusindeksi on Helsingissä pysynyt jo pitkään noin kymmenen indeksipistettä koko maan keskiarvon alapuolella, ja kansantauteja (diabetes, psykoosit, sydämen vajaatoiminta, nivelreuma, astma, verenpainetauti sekä sepelvaltimotauti) esiintyy Helsingissä maan keskiarvoa vähemmän. Niin ikään terveytensä keskitasoiseksi tai sitä huonommaksi kokevien osuus on pienempi kuin koko maassa.

Vaikka suurin osa helsinkiläisistä voi hyvin, osalle kasaantuu terveyteen ja elinoloihin liittyviä ongelmia. Helsingin haaste onkin väestön muuta maata suurempi polarisoituminen, mikä on yhteydessä sosioekonomisiin tekijöihin kuten koulutukseen. Esimerkiksi vähemmän koulutettujen ja työntekijäasemassa olevien kuolleisuus on huomattavasti suurempi Helsingissä kuin vastaavilla ryhmillä muualla maassa. Väestöryhmien väliset terveys- ja hyvinvointierot näkyvät myös asuinalueiden välisinä eroina, sillä korkea työttömyys sekä matala koulutus- ja tulotaso paikantuvat Helsingissä usein samoille alueille. (Vesanen 2017, 7; Ahlgren-Leinvuo 2016; Mäki & Martikainen 2016; Kaikkonen R & al., ATH-tutkimus.)

Kuvio 3.8. Terveytensä keskitasoiseksi tai sitä huonommaksi kokevien osuus (%)

Vastasyntyneen elinajanodote Helsingissä oli vuonna 2016 miehillä 77,9 ja naisilla 83,5 vuotta. Helsinkiläisten elinajanodote on kasvanut, mutta se on edelleen hieman koko maata alempi. Tuoreimpien tietojen mukaan ero koko maan tasoon on enää 0,3 vuotta miehillä ja 0,4 vuotta naisilla. (Mäki & Vuori 2016.)

Ero elinajanodotteessa Helsingin ja muun maan välillä johtuu 40–80-vuotiaiden suuremmasta kuolleisuudesta Helsingissä. Työikäisten miesten ja naisten ikävakioitu kuolleisuus on Helsingissä noin 15 prosenttia suurempi kuin muualla maassa. Sekä miehillä että naisilla taustalla ovat suurelta osin alkoholiin ja tupakointiin liittyvät kuolemansyyt. (Mäki & Martikainen 2016.)

Muuta maata suurempi kuolleisuus ei kuitenkaan koske kaikkia väestöryhmiä. Korkeasti koulutetuilla ja ylemmillä toimihenkilöillä kuolleisuudessa ei pääsääntöisesti ole eroa Helsingin ja muun maan välillä. Sen sijaan vähemmän koulutettujen ja työntekijäasemassa olevien kuolleisuus on etenkin työikäisillä huomattavasti suurempi Helsingissä kuin vastaavilla ryhmillä muualla maassa. Erityisen suurta on korkeintaan perusasteen koulutuksen saaneiden helsinkiläisten kuolleisuus alkoholisairauksiin ja keuhkosyöpään. Myös kuolleisuuden alueelliset erot kaupungin sisällä ovat suuria. (Mäki & Martikainen 2016; Mäki 2015.)

Alkoholin liikakäyttö muodostaa poikkeuksen helsinkiläisten muuten koko maata paremmissa elintavoissa

Monet elintapoihin liittyvät tekijät ovat työikäisillä Helsingissä koko maahan verrattuna paremmalla tasolla. Lihavuus on Helsingissä koko maata vähäisempää, kasvisten käyttö yleisempää ja helsinkiläiset liikkuvat keskimääräistä yleisemmin suositusten mukaisesti. Myös työikäisten tupakointi on Helsingissä keskimäärin koko maata vähäisempää ja päivittäin tupakoivien osuus väestöstä on edelleen vähentynyt viime vuosina. Sukupuolten ja koulutusryhmien välillä löytyy kuitenkin selkeitä elintapaeroja, jotka heijastuvat eroina jopa kuolleisuudessa ja elinajanodotteessa. (Kaikkonen R & al., ATH-tutkimus.)

Alkoholin liikakäyttö ja humalajuominen muodostavat selvän poikkeuksen helsinkiläisten elintavoissa. Alkoholinkäyttö on Helsingissä tavanomaisempaa kuin koko Suomessa keskimäärin. Työikäisistä alkoholia liikaa käyttäviä oli vuosina 2013–2015 helsinkiläismiehistä 48 ja naisista 34 prosenttia, kun vastaavat osuudet koko Suomessa olivat 44 ja 28 prosenttia. Etenkin miesten liiallinen alkoholinkäyttö näyttäisi kuitenkin olevan Helsingissä laskussa. Kaikkiin koulutusryhmiin kuuluvien miesten alkoholin liikakäyttö ja humalahakuinen juominen on runsaampaa kuin naisten eri koulutusryhmissä. Niistä työikäisistä helsinkiläismiehistä, joilla on matala koulutustaso, lähes 55 prosenttia kuuluu liikaa käyttävien ryhmään. Tämä näkyy myös alkoholikuolleisuudessa kuten edellä mainittiin.

Kuvio 3.11. Humalahakuinen juominen, 20–55-vuotiaat miehet ja naiset

Korkeakoulutettuja paljon

Helsinkiläisten koulutusrakenne on painottunut suureen korkeakoulutettujen osuuteen, sen sijaan keskiasteen ammatillisia tutkintoja helsinkiläisillä on selvästi vähemmän kuin koko maassa. Helsinkiläisistä 25–64-vuotiaista 49 prosentilla oli suoritettuna korkea-asteen tutkinto ja jopa 24 prosentilla ylempi korkeakoulututkinto tai tutkijakoulutusasteen tutkinto. Keskiasteen tutkinto korkeimpana tutkintona oli 32 prosentilla, ammatillinen keskiasteen tutkinto 22 prosentilla.

Kokonaisuudessaan helsinkiläisistä harvempi (81 %) on suorittanut perusasteen jälkeisen tutkinnon kuin suomalaisista keskimäärin (83 %). Helsinki jäi koko maan keskiarvon alapuolelle vuonna 2008 ja ero on kasvanut tästä lähtien. Osaltaan asiaan vaikuttaa Helsingin suuri maahanmuuttajaväestö, jonka koulutustietoja ei ole kaikilta osin rekisteröity. Etenkään helsinkiläisten miesten koulutustaso ei ole noussut kuten helsinkiläisten naisten tai koko maan miesten. 25–64-vuotiaista helsinkiläisistä naisista 84 prosentilla oli perusasteen jälkeinen tutkinto, miehistä 77 prosentilla. Erityisen suuri sukupuolten välinen koulutusero on 30–49-vuotiailla.

Työttömyys laskussa lukuun ottamatta hyvin pitkään työttömänä olleita

Helsinkiläisten työllisten määrä on kasvanut muutamalla prosentilla vuoden 2009 taantumaan liittyvän pudotuksen jälkeen. Vilkkaan muuttovoiton ansiosta työllisten määrä ei ole pudonnut, vaikka työttömyys yleistyi voimakkaasti lähes viisi vuotta yhtäjaksoisesti.

Työttömien työnhakijoiden määrä kääntyi Helsingissä laskuun vuoden 2016 lopussa. Vuoden 2017 maaliskuussa Helsingissä oli 38 200 työtöntä, mikä oli seitsemän prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin. Helsingin työttömyysaste oli työ- ja elinkeinoministeriön työnvälitystilaston tietojen mukaan 11,3 prosenttia. Työttömien koulutus- ja ammattitaustat ovat Helsingissä varsin monipuoliset, lähes kolmasosalla on korkea-asteen tutkinto ja neljäsosalla korkeintaan perusasteen tutkinto.

Pitkäaikaistyöttömien, eli yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleiden, määrä kääntyi Helsingissä laskuun maaliskuussa 2017. Pitkäaikaistyöttömien osuus kaikista työttömistä on 43 prosenttia. Pitkäaikaistyöttömien ryhmän sisällä kehitystä tapahtui kahteen suuntaan: yhdestä kolmeen vuotta työttömänä olleiden työttömien määrä kääntyi selkeään laskuun, mutta yli neljä vuotta työttömänä olleiden pitkäaikaistyöttömien määrä kasvoi 25 prosentilla. Hyvin pitkään työttömänä olleiden ikärakenne painottuu yli 55-vuotiaisiin. Toisaalta 2–3 vuotta työttömänä olleista yli puolet on alle 50-vuotiaita.

Kolmella neljästä työikäisestä vuositulot alle 40 000 euroa

Helsingissä työikäisiä (20–64-vuotiaita) tulonsaajia oli hieman alle 400 000 vuonna 2015. Heistä joka toinen oli alle 40-vuotias ja joka kolmannen veronalaiset tulot olivat 20 000-40 000 euroa vuodessa. Alle 30-vuotiailla tulot painottuivat alimpaan tuloluokkaan: joka toisella alle 30-vuotiaalla vuositulot olivat alle 20 000 euroa. Iäkkäimpien ryhmässä (60–64-vuotiaat) tavanomaisimmin vuositulot olivat 20 000–40 000 euroa. Yli 80 000 euron vuosituloja oli eniten 40–60-vuotiailla ja kyseiseen tulotasoon yltäneitä oli tässä ikäryhmässä lähes 17 000 vuonna 2015.

Työikäisten valtionveronalaisten tulojen tarkastelu tuloluokittain eri-ikäryhmissä tuo esiin sen, että tulotaso on pääkaupunkiseudulla koko maata korkeampi. Helsingissä yli 80 000 euroa vuodessa ansaitsevien osuus oli kaikissa ikäryhmissä suurempi kuin koko maassa. Helsinkiläisistä 50–59-vuotiaista tulonsaajista kuului tähän ryhmään 11 prosenttia, kun osuus koko maassa oli kuusi prosenttia. Tässä ikäryhmässä joka kolmas tulonsaaja ansaitsi 40 000–80 000 euroa, kun koko maassa joka neljännellä oli vastaava vuositulo. Helsinkiläisistä 60–64-vuotiaista tulonsaajista yhdeksän prosenttia ansaitsi vuodessa yli 80 000 euroa. Koko maassa osuus oli neljä prosenttia.

Kuluttajan kannalta keskeisempi tulojen ja ostovoiman mittari on tulojen ja maksettujen verojen välinen erotus. Korkeimmat nettotulot olivat 45–64-vuotiailla miehillä, joiden tulot olivat keskimäärin noin 38 000 euroa vuonna 2015. Naisilla nettotulot olivat 31 000 euroa. Alhaisimmillaan naisten keskimääräiset nettotulot olivat 25–34-vuotiaiden ikäluokassa.

Helsinkiläisten tuloeroja ja tulotason kehitystä voidaan tarkastella myös pienituloisuuden näkökulmasta. Pienituloisia ovat henkilöt, joiden kotitalouden käytettävissä olevat rahatulot kulutusyksikköä kohti ovat pienemmät kuin 60 prosenttia kaikkien kotitalouksien käytettävissä olevien rahatulojen mediaanitulosta (Tilastokeskus)[1]. Vuonna 2015 pienituloisiksi luokiteltavia helsinkiläisiä oli 70 500, mikä oli 11,6 prosenttia Helsingin väestöstä (koko Suomi 12,7%). Heistä pitkittyneesti pienituloisia[2] oli yli 37 000, 6,2 prosenttia väestöstä (koko Suomi 7,7%).

Pienituloisten lukumäärä on samaa suuruusluokkaa kuin toimeentulotuen saajien lukumäärä. Helsingissä oli vuonna 2016 yli 75 200 toimeentulotuen saajaa, 11,9 prosenttia väestöstä. Tuensaajien lukumäärä laski ensimmäistä kertaa viiteen vuoteen, mutta tuen keskimääräinen kesto nousi hieman. Vaikka toimeentulotuki on luonteeltaan viimesijainen tuki ja lähtökohtaisesti tarkoitettu avuksi tilapäisiin taloudellisiin vaikeuksiin, on siitä tullut yhä useammalle pitkäaikainen tulonlähde. 1990-luvun alussa toimeentulotukea saatiin keskimäärin neljänä kuukautena vuodessa, mutta 2010-luvulla kesto on ollut keskimäärin yli seitsemän kuukautta. Pitkäaikaisen toimeentulotuen tarvetta lisää erityisesti työttömyyden pitkittyminen. Alueelliset erot ovat suuria myös toimeentulotuen osalta.

Asuminen on kotitalouksien suurin yksittäinen menoerä. Näin erityisesti Helsingissä, missä asuminen on koko maan keskiarvoa selvästi kalliimpaa. Noin kaksi kolmesta helsinkiläisestä toimeentulotuen saajasta saa myös yleistä asumistukea. Kaiken kaikkiaan yleistä asumistukea saavien kotitalouksien lukumäärä on kasvanut viime vuosina merkittävästi muun muassa pitkäaikaistyöttömyyden kasvun vuoksi. Vuosien 2014–2015 välinen erityisen suuri kasvu (+22%) johtui kuitenkin ennen kaikkea lakimuutoksesta, joka mahdollisti tuen saamisen aiempaa suuremmilla tuloilla etenkin lapsiperheissä. Vuoden 2016 lopussa Helsingissä oli yli 44 000 yleistä asumistukea saanutta ruokakuntaa, lähes 4 000 enemmän kuin vuotta aiemmin.

Yli puolet yleistä asumistukea saaneista on yksinasuvia ja reilu kolmannes lapsiperheitä, joista enemmistö yhden huoltajan perheitä. Niin ikään yli puolet tukea saaneista ruokakunnista oli työttömiä. Työssäkäyvien osuus tuen saajista on noussut viime vuosina suhteellisesti eniten. Yleistä asumistukea saavista ruokakunnista 96 prosenttia asui vuokra-asunnossa. Vuokra-asuntojen osuus yleistä asumistukea saaneista ruokakunnista ei ole juurikaan muuttunut vuosien varrella. Sen sijaan yhä useampi vuokra-asunto, josta maksetaan asumistukea, on vapaarahoitteinen. Vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen osuus kaikista asumistukea saaneista vuokra-asunnoista oli vielä kymmenen vuotta sitten noin 40 prosenttia, vuoden 2016 lopussa osuus oli jo 53 prosenttia. Asumistuen piirissä olevien ruokakuntien osuus vaihtelee paljon Helsingin alueiden välillä.

Lähteet

Ahlgren-Leinvuo, Hanna (2016). Sairastavuus- ja kansantauti-indeksit Helsingissä peruspiireittäin 2015. Tilastoja 2016:40, Helsingin kaupungin tietokeskus.

Ahlgren-Leinvuo, Hanna (2015). Kuuden suurimman kaupungin toimeentulotuki. Kuusikko-työryhmän julkaisusarja 6/2015.

Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysvirasto. Vuositilastot.

Kaikkonen R, Murto J, Pentala O, Koskela T, Virtala E, Härkänen T, Koskenniemi T, Ahonen J, Vartiainen E & Koskinen S. Alueellisen terveys- ja hyvinvointitutkimuksen perustulokset 2010-2015. Verkkojulkaisu: www.thl.fi/ath

Kela. Kelasto-tietokanta, yleinen asumistuki.

Mäki, Netta (2015): Elinajanodotteen kehitys Helsingissä alueittain 1996–2014. Helsingin kaupungin tietokeskus: Kvartti 2, 42–58.

Mäki, Netta & Martikainen, Pekka (2016). Kuolleisuus Helsingissä ja muualla Suomessa. Tutkimuksia 2016:5, Helsingin kaupungin tietokeskus.

Mäki, Netta & Vuori, Pekka (2016): Helsingin väestö vuodenvaihteessa 2015/2016 ja väestönmuutokset vuonna 2015. Tilastoja 2016:23, Helsingin kaupungin tietokeskus

Tilastokeskus. Veronalaiset tulot.

Vesanen, Tuula (2017). Terveys- ja hyvinvointierojen kaventaminen Kööpenhaminassa ja Tukholmassa. Helsingin kaupungin tietokeskus.

 

[1] Pienituloisuusraja oli yhden henkilön kotitaloudessa 1 185 euroa kuukaudessa vuonna 2015 (Tilastokeskus)

[2] Pitkittyneesti pienituloisiksi katsotaan henkilöt, jotka ovat kuuluneet pienituloisiin kotitalouksiin tilastovuoden lisäksi kahtena vuotena kolmen edellisvuoden aikana (ks. pienituloisuuden määritelmä). (Tilastokeskus)

Lisää uusi kommentti